Pihan sisustamista





Ylemmassa kuvassa vanhaa puuta käytetty kehyksinä. Alemmassa kuvassa laitoin aitaan roikkumaan meidän vanhoista runkopatjoista yhden palasen.Runkopatjan pala on kiertänyt ympäri pikkupihaani jo parin vuoden ajan etsien paikkaansa.Meidän vanhat aidat olivat niin matalia että olisi näyttänyt hölmöltä mutta onneksi viimekesän aitaremppa korotettuine aitoineen antoi vihdoinkin paikan.
Tuohon palaseen liittyy sellainen tarina kun meidän auto on niin pieni että runkopatjat piti rikkoa tuhannen palasiksi jotta saamme kuskattua ne kaatsille parissa erässä.Tuhosin siinä parhaani mukaan patjaa ja kas mikä kaunis aarre siellä sisällä oli.Tiesin heti että se ruostuu nätiksi ulkona ja päätin säästää tämän yhden palan.Moni on meillä käydessään hieman ihmetellyt ja naapurit saattanut katsoa mutta minusta se on kaunis ja talvella kun siinä on hieman lunta se on myös todella kaunis.

Comments

  1. Mie justiinsa viritin veljeltäni lahjaksi saamani runkopatjan jousituksen kärhöjen ja kivipenkereen väliin kiipeilytueksi. Nyt vain odotan, että se ruostuu noin kauniisti.

    ReplyDelete
  2. Upeeta kun on kanssaihmisiä jotka ymmärtävät tälläisten aarteiden päälle.Minä en vielä osaa sanoa laitanko kärhöä menemään kans vai pidänkö tuon vain ns.puhtaana taideteoksena.Pitää hieman katsella ja mutustella mitä haluan.

    ReplyDelete
  3. Kyllä mielikuvitus on valttia!!!

    ReplyDelete
  4. Ja myös maltti on valttia,aina ei kannata heittää kaikkea heti pois vaan miettiä voisiko sitä käyttää johonkin muuhun tarkoitukseen.Huonona puolena säilytystilojen puute.

    ReplyDelete

Post a Comment

Thank you-kiitos-tack-merci-danke schön
Your comments brightens up my day:)

Popular Posts