Kuinka isot syövät pienet
Vihdoinkin sain jotain ruukkuihin ja elämä tuntuu hymyilevän ihan eri tavalla. Takapihan puolella on monta ruukkua täyttämäti mutta pidän hieman taukoa ja käyn katselemassa puutarhaliikkeiden tarjontaa pari kertaa viikossa. Uusia kukkiahan tulee koko ajan ja on tosi tylsää jos kaikissa on samaa kukkaa. Nautiskelen ja täyttelen ruukkuja pitkin kesää joten valikoimakin on sitten laajempi.
Puutarhaliikkeistä puheen ollen minusta on surullista kuinka isot ketjut kuten Plantagen syö pienyrittäjiä. Meidän alueella lopetti jo yksi ihana puutarhaliike viime vai toissa kesänä kun tuo suurkorporaatio ilmestyi tänne joitakin vuosia sitten. Pari viikkoa sitten huomasin ilokseni yhden paikallisen pienliikkeen olevan vielä auki vaikka rouva niin viime vuonna puhui viimeisestä kesästä. Tuo kyseinen rouva on ihana taistelija ja jatkaa vielä toimintaansa. Hän myy Kartanon puutarhamultaa koska vastustaa Kekkilän monopoliasemaa, aivan mahtava taisteluhenki. Kartanon puutarhamulta tulee jostain 400 kilometrin päästä ja hän on ainoa tilaaja eteläisessä Suomessa mutta hänelle ei muu kelpaa myyntiin, ei voi kun nostaa hattua.
Kuinka isot syövät pieniä tuli vielä mieleeni että kettu taisi syödä sen ihanan pikkupöhkö oravan josta minulla oli kuva jokusen postausta sitten (täällä). Naapurin rouva näki ketun menevän etupihalla orava suussaan eikä pikkupöhköä ole sen jälkeen näkynyt. Ehdotin talonyhtiölle suruliputusta ja isoa muistopuutarhaa jonka voin rakentaa mutta ehdotukseni ei jostain kumman syystä mennyt läpi:) Muistopuutarhaan olisi tullut suihkulähde, iso kivi ja ympärille paljon kukkia, minusta niin hyvä ja kaunis idea mutta raha torppaa aina kaiken.
I bought few flowers to the pots and I felt so happy soon as I got beautiful flowers around me. I have many empty pots still left but I enjoy to go these little garden shops few times a week to check up what new plant has come. It is more enjoyable to bye flowers many different times, that way you get more variations.
Do you remember little cute squirrel some posts ago (here), I think the fox ate it. My neighbor lady told me she saw the fox in our front yard the squirrel in it's mouth and nobody hasn't seen the cute little funny squirrel after that, sad.
posted:
Cottage Flora Thursday
Cottage Flora Thursday
Beautiful garden pics - looks very summery! :-)
ReplyDeleteSynd om ekorre... :(
ReplyDeleteUnderbara bilder på underbara blommor :)))
So lovely!
//Halina
Really enjoyed this beautiful post! Lovely mood and filled with inspirational small corners!
ReplyDeleteI'm off to my own little garden now to create something too :)
Have a lovely day and thank you,
xxx Sas
p.s.
Sorry to hear about your little squirrel friend. But I seem to have a weak spot for the fox too somehow. Overhere in Holland you don't see foxes very often anymore.
Underbara bilder på dina vackra blommor!
ReplyDeleteGorgeous garden! I love the boot!
ReplyDeleteSo very pretty! Love it!
ReplyDeleteThansk for visit us and leave a comment! Your photos are so gorgeous! colorfl and crisp! The first one is perfect!
ReplyDeleteLight Trigger
gorgeous images. poor little squirrel.
ReplyDeleteFun to see your corner of the world! So sorry to hear about your nutty little friend. That capture that you got of him/her was so amazing!!!
ReplyDeleteGorgeous...
ReplyDeletePierre
These are beautiful Henrietta!
ReplyDeleteI LOVE the boot planter!!
What a fantastic idea!
Wonderful little piece of heaven ! :)
ReplyDeleteLisa- that boot planter is my hubby's old winter boots and I have hold them the whole winter for this purpose:)
ReplyDeleteThat boot planter is my absolute favorite! Love all the bright color you have!
ReplyDeleteSå fint du har det. Jättemysigt. Det där med olika texturer får jag nog pröva på igen..... Det ser så spännande ut och blir så fint när du använder dem.
ReplyDeleteLove your flowers and blog! So nice I found you !
ReplyDeletegreat pictures. love the boot!
ReplyDeleteThese look amazing. I just love that first shot. And the lavender in the boot is to cute..
ReplyDeleteEverything looks so beautiful! How fun!
ReplyDeletePoor little squirrel ... nature can be cruel.
Yipee, I am back to see all your lovely flowers. Question, the Spanish Lavendar in the boot. Did you just get a boot and plant in there, or did you poke holes in the boot for drainage? LOVE the idea of plants in boots, shoes, and especaially childrens shoes. Nice post, keep them coming.
ReplyDeleteJanie-it is my hubby's old winter boots which break down last winter and I have kept them the whole winter for this purpose. I didn't poke holes because they are leather and leather do "breath" so I think extra water will evaporate (I hope).
ReplyDeleteLovely!
ReplyDelete*hugs*deb
Thanks for sharing your post at Cottage Flora Thursday's - so excited to see this garden party grow each week! Love the walkway to your door & adoring all the beautiful blooms you shared! ooxx, tracie
ReplyDeleteGreat photos! I love the flowers in the boot. What a cute idea.
ReplyDeletePretty garden.I really enjoyed looking at the photos. Nice!
ReplyDeleteSuffia
Laitoitko sä miehen monon kukkaruukuksi? Hauska ja kivan näköinen idea. Mulla on niin pieni partsi, että sen täyttää vähällä määrällä kukkia.
ReplyDeleteMäkin menisin mieluiten kannattamaan pieniä yrityksiä. Nuo suuret tuntuu olevan jo liian isoja. Suorastaan jättimäisiä.