Home

Iltakuvia ns. kotirannasta johon ei ole kuin parisensataa metriä mutta koskaan en ole sitä kuvannut. Yksi ilta päätin että nyt en lähde merta edemmäs vaan menen kotirantaan. Aina miettinyt että mitäpä tuosta kaislikkoisesta paikasta nyt saisi enkä ole vaivautunut mutta kun siinä hiljaa istuskeli tuulen heilutellessa kaislikkoa se alkoi melkein olemaan jo runoutta. Mielessä alkoi hiipimää josko kävisi useammin eri vuodenaikoihin ja antaisi kaislojen puhua. Se on sellaista minimalistista kauneutta, hiljaisuutta ja vuoropuhelua. Se on koti se.

These pictures are only few hundreds meters from my home. I have always looked at it like nah it's not worth of taking pictures, there is nothing pretty just bed of reeds. Then one night I just went there and decided to try. While I was sitting there, watching how sun went down and reeds were dancing in a wind it started to turn out to be poetry in my eyes. It's like minimalist beauty, silence and dialogue between me and nature. That is home.